vihdoin me jälleen kohtasimme
niin kuin emme olisi pois menneetkään
kunnes vuosirenkaat silmissämme kavalsivat
© AilaKaarina
vihdoin me jälleen kohtasimme
niin kuin emme olisi pois menneetkään
kunnes vuosirenkaat silmissämme kavalsivat
© AilaKaarina
Viinilasi tyhjenee
minä täytyn vuorollani
mutta kuule
ei tämä kaveruus
auta
ei hän tule
sentään
annat uskoa myötämielisyyteen
hänen silmänsä pohjalla
© AilaKaarina
Näin tässä kävi
peilistä katsoo
vanheneva yksinpuhuva nainen
mikä minusta
pitikään tulla
mutta jotakin lohdullista tässä on
lempeää
olisi voinut hassumminkin käydä
© AilaKaarina
jos minulla olisi
taikasivellin
maalaisin sinusta
linnun
siinä olisi pääskyä peippoa varpusta
korppia käkeäkin
ja laulusi
satakieli
© AilaKaarina
Vuosikymmenien jälkeen
matkalla muualle
hän löysi nuoruuden kotinsa
yhden niistä
tuo se oli
tuo ovi tuo ikkuna
se onni
Lapsuutensa kodit hän muisti kaikki
vaikkei koskaan ollut kotonaan niissä
© AilaKaarina
(Uuden Runotorstain haaste v. 2022/11: Kiire)
Hänellä oli kiire
noustessaan pyyhkäisi kädellään
huulilleni pysähtyneet sanat
ja muruset pöydältä
meni
minä istuin kauan
vastapäätä
© AilaKaarina
ilon tai surun
kyyneleet
niin samannäköisinä
samasta lähteestä
© AilaKaarina
Tyttärelle
Sinä synnyit huulet tiukkana viivana
silmiäsi et avannut
ennen kuin olit maistanut maitoani
useaan kertaan
ja ilmeisesti vaihtoehtojesi
vähyydessä minut hyväksynyt
vähän isompana halusit itse leikata pihvisi
enkä saanut auttaa
lopulta istuimme molemmat pöydän alla
ja itkimme
piirsin tikulla piharajat
mutta pensasaitaan oli jäänyt pieni aukko
josta livistit
“Äiti, sä et piirtänyt tähän”
sanoit kolmevuotiaan vakavuudella
kun viimein käsi kädessä tuijotimme
porttiasi vapauteen
niin leikkialueesi sai vihonviimeisen viivansa
ja sinä pysyit rajojen sisäpuolella jopa silloin
kun taas juoksin perässäsi
saadakseni sinut kotiin tai saunaan tai jonnekin
minne et (tietenkään) halunnut
Nyt tiedän tyttäreni nuori aikuinen
silmiesi viisaudesta
että taistelukokemuksellasi sinä selviydyt
kuin sotilas jolle rauha itsensä kanssa
olikin ainoa tavoite
ja aina minä kuuntelen täältä kaukaa
käteni sylini kaikki
oveni avoinna
© AilaKaarina
Suru muutti asumaan
sulki oveni
ja kaikki ikkunat
minä istuin kauan
kädet sylissä
niin kuin ainakin vieras
© AilaKaarina
Pohjoisen kesä
Elokuu puolessa
kesä haalenee
kuin vanha taulu
tässäkö se taas oli
iät ajat me odotimme aurinkoa
jo iät ajat ovat illat viilenneet
© AilaKaarina
Kevätmaisema
taiteilijan paletista
valon kirpeyttä ja nuorta vihreää
siveltimen lennosta linnut oksille
vuoroin kiihkoa
vuoroin viivettä
ja hiljaisuutta
kunnes luonnos on valmis
Lasillinen viiniä edessäni
ajattelen häntä
joka juuri lähti odotettuna
ja huonettani
jonne en ole halunnut ketään
tänään voisi olla toisinkin
on sellainen ilta
© AilaKaarina
Luopumisesta
kertoi kotitien vaahtera
kun se pudotteli mennyttä
kesää
hetken verenpunaisena juurilla
kauan kultaiset oksat
© AilaKaarina
lähtösi on lopultakin
alkanut minussa
kuin jäykistyneet sormet
irrotan sinusta
ajatukseni
yksitellen ja varovasti
© AilaKaarina
Hiljaisuus kantaa
toisiinsa kietoutuneiden
askelten rytmin ja läheiset sanat
vieraille korvilleni
sujen ikkunan
kasvoni siinä
tulisit pyyhkisit pois
tämän hymyn
© AilaKaarina
Kaisaniemenkadulla
puolenyön aikaan
yksinkulkija kuka lie
ohitti minut
kenet lie yksinkulkijan
kätemme hipaisivat toisiaan
© AilaKaarina
Emme kohdanneet
sinä väistit
ja minä
sulkeuduin hitaasti
toisin kuin kukka
joka tekee sen kivutta
© AilaKaarina
Askeleittesi ääni vaimeni
jäi hiljaisuuteen
kaiken poissaolosi
läsnäolo
© AilaKaarina
Buchenwald 1980
oppaana entinen vanki
myös uunit muistan
kukat ja seppeleet
valokuvat
kaikki ne pienet kasvot
sen murhatun leikin määrän
© AilaKaarina