Vanhan naisen talvi
Nuori lämmin liha luiden päällä
riensit vaikka takki auki pakkasessa
kauan sitten
Nyt talvituuli on vähintäänkin
hankaluus ohenevilla poskilla
valkoinen maa haikeus
vanhoissa jalossasi
© AilaKaarina
Vanhan naisen syksy
Syksyn värien jäähyväistanssiin
valo katoaa
ja kaiken runsaus
mutta vielä on vaahterassa
okran ja punaisen
kaikki sävyt
ja hopeapaju sirottaa lehtensä
kuin korut
hänen jalkojensa juureen
© AilaKaarina
Nyt sen sanon
ei minä huudan sen: Tule!
Sinä ainoa
hyppää sänkyyni
vedetään peitto korville eikä nousta
ikinä
anna minun sulkea silmäni kainaloosi
jotta en enää näkisi
tätä kaikkea en yhtään
sukupuuttoon kuolevaa lajia
en sitä jota on liikaa
vähiten ihmistä
roikkukoon maailman reunalla
pudotkoon
en merta kuolevaa
en myrskyä nousevaa
purista minua lujaa rutista hellästi
pidä kiinni
älä koskaan päästä irti
sillä minä olen väsynyt ja vanha
taistoni taistellut
hittoako tässä pitäisi vielä
on toisten vuoro jo
minun ryppyni levätköön rauhassa
sinun ryppyjesi seassa
kaivaudutaan peiton alta lakanoista patjan alle
toisiimme
syli sylissä
ollaan vaan
© AilaKaarina
Mistä on lapsen ilo tehty
se on tehty
sylin lämmöstä
katseen hellyydestä
hyväilystä syleilystä
käsivarsien rutistuksesta
suukkojen suloisuudesta
leikistä ja hassuttelusta
toiveiden hippusista
unelmien nuppusista
arjen pienistä hetkistä
läheisyyteen
tehdyistä retkistä
niin vähästä niin paljosta
on lapsen ilo tehty
© AilaKaarina
