Kaikki me sitä etsimme
emme halua ajatella
että sillä olisi hinta
sehän kuuluu kaikille
siellä toisessa maailmassa
jollakin toisella planeetalla
täällä me tarraamme kiinni
kuka pelotta riemu sydämessä
kuka peläten tarraa silti
saadaksemme kokea sen
edes hetken
tässä maailmassa missä mikään
ei mene tasan
© AilaKaarina
Vanheta niin
että säilyisi myötätunto
ja lämmin nauru
ja niin
ettei yksin hopeapajuni oksissa
ilta-aurinko säkenöisi
© AilaKaarina
Murheellisten päivien
houkutuslintuna
toivo
nostaa katseen ylös
pitää pystyssä
© AilaKaarina
Säälimättä
elämä
meidät paljastaa
haurastuvien luiden
ja ohenevan ihon alta
suupielten viivoista
katseesta
se juoruaa lopulta sen
minkä kielsimme
peitimme
petimme
unohdimme
mitä rakastimme
© AilaKaarina
Se hetki
jolloin olemme vapaita
itsestämme
löydymme toisillemme
ilman kuvitelmaa
onko jossain
leikkauspisteemme
vai jäämmekö
lähelle
https://sushuokailee.blogspot.com/search/label/runotorstai
En sano:
tämä aikamme
sillä aina
on ihmisyys
tasatahtiin
marssivien saappaiden alle
kuristettu panssarivaunujen telaketjuihin
silvottu ohjuksin
ja haudattu ahneuden ja vallanhimon
pohjattomiin kammioihin
Sanon: sinä ihminen
Mutta aina jossakin
nousee hän
joka ei
vaikene
käännä katsettaan pois
Ja kasvaa uusi oras
Sanon: Sinä
Ihminen
© AilaKaarina
Runotorstain teemaan 'syksy', viikot 35-36/2022
Hiljaisten puiden polkua
käy syksy
kohti ikkunaani
puut kumartavat
sateessa lehdet
soihtuina
värähtävät tuulen huutoon
Särähti lasi
© Ailakaarina
(Maailmassa vuonna 2015; Kuuntelen)
Kuuntelen
puiden hiljaista puhetta
kaareutuva vihreys
on todellinen
kuin on maailma
täynnä kuoleman tantereita
ja kärsimystä
jaksaakseni
minussa lepää nyt vain
ilo
ja puiden kauneus
© AilaKaarina
Kunpa muistaisimme
miten paljon meillä on
kun vielä
meillä on toisemme
rakkautta
riittävästi
yhteiseen illalliseen
keskusteluun
toistemme syliin
myös riitaan
ja murheeseen
eikä vasta sitten
kun meitä
ei enää ole
© AilaKaarina
Ei maailmassa ole
enempää
ahneutta
julmuutta
kunniattomuutta
välinpitämättömyyttä
kuin on
ihmisiä
jotka ne
valitsevat
© AilaKaarina
Niitä päiviä
iltoja
öitä
kun yksinäisyys
olemassaolosi riskitekijänä
saa sinut juoksemaan
peilin eteen
puhumaan ääneen
varmuuden vuoksi
© AilaKaarina
Kohtaaminen Sartren kanssa
Niin kuin äkkiä olisit
ollut vuosia enemmän
olemassa
kuin olit tiennyt
kun hän kertoi
muistaneensa sinut hyvin
keskustelunne
ajatelleensa sinua
nähneensä sinut
jossakin joitakin kertoja
katsoneensa sinua
© AilaKaarina
Niin rakkaus minut löysi
pyyhkäisi pois
huoneeni hämärän
ja varjot
asettui minuun
valon värein
© AilaKaarina
Vastakohtia
Aamuinen kurkiaura terävänä
kuin kompassin neulankärki
kääntyi etelään
Ääriviivasi pienenivät
sulautuivat sateeseen
illan tultua
© AilaKaarina
Puut ovat paljaampia kuin eilen
on niin syksyistä kaikki
huomenna puut paljaampina
© AilaKaarina
Kummallinen rakkauslaulu
rakastan outoa kieltäni
voin leikkiä sillä
pitää piilossa
tai näyttää sen salaisuudet
Rakkaani
tällä oudolla kielellä kerron
kuinka sinua kaipaan
miten ikävöin
mutta kuinka tahansa
käännät kieleni
vaikka rullalle kuin papyruksen
tai käärekakun
tuskin ymmärrät miten mielelläni
myös ruumiillani
sinua rakastan
mielelläni lähetän sinulle
kielellisen suudelman
tuskin ymmärrät
kuinka ikävää on tuntea ikävää
kun en tiedä tunnetko sinä
ikävää vai ikävää
jos ymmärrät etkä tunne
ikävää vaan ikävää
annat minulle kaivatun
kaivatun ilon
© AilaKaarina
rakastaa
tulla rakastetuksi
luopua
menettää
jättää
pettää
kärsiä
vihata
itkeä
nauraa
pyytää anteeksi
antaa anteeksi
myös itselleen
elämän pitkä oppimäärä
ihmisen lyhyessä osassa
tulla
olla
ja mennä
© AilaKaarina
Rakkaudestamme
on vuosien jälkeenkin
minussa
tallella kaikki
kuin varhaisen pakkasen jäädyttämät
kirsikat puussa
© AilaKaarina
En halua enää
rakastua
en odottaa
soittaako soitanko
tuleeko odottaako
nyt nukun
tämän vaiheen yli
ja herään
kun emme
enää sytytä kynttilöitä
yhteisellä aterialla
paitsi pyhinä
kun olemme
toisiimme kotiutuneet
© AilaKaarina
Takana nopeat vuodet
kaikki mistä taistelimme luovuttamatta
teimme mahdottomasta mahdollisen
kaikki mistä luovuimme taistelematta
teimme mahdottomaksi mahdollisen
Edessä nopeat vuodet:
© AilaKaarina
Joka ilta sinä odotit
yhteistä matkaa
sukellusta metsän syvyyksiin
kuljit vapaana menit menojasi
mutta tulit kutsusta jos et heti
niin viimeistään
kun olin jo varma
että olit vihdoin napannut jänösi
ja unohtanut minut
siinä vain seisoit hiljaa
kuonosi koiran virneessä
Taas jatkoimme matkaa
sinussa minun sieluni ymmärrys
minussa sinun mielesi eläin
teitä ja polkuja riensi
onnellinen vapaus
Nyt olet mennyt
enkä koskaan ennen
ole nähnyt
sohvaa näin tyhjää
© AilaKaarina
