sateisena aamuna

 

 

 

 

 

sateisena aamuna yksinäinen lintu alastomassa puussa
yksinäinen lintu alastomassa puussa sateisena aamuna
alastomassa puussa sateisena aamuna                                 yksinäinen lintu
   
minä en päässyt syksystä pois

© AilaKaarina

Kunnioita (Lyhennetty, korjattu runoni 1980- luvulta)

 

 

 

 

 

Kunnioita
Kaikkivaltiasta Lääketehdasta
se olkoon tie
totuus
ja elämäsi
pienessä pillerissä
           niele se
patteihin
kolotukseen
murheeseen
masennukseen
ahdistukseen
riippuvuuteen
älä mieti syitä
tyydy ole kiltisti
aikasi näköinen
mielelläsi
aina vieras

© AilaKaarina

Syksyinen myrsky

 

 

 

 

 

Syksyinen myrsky repii lehdet puista
jos sinä olisit           täällä
sataisi kultaisia pisaroita

© AilaKaarina

Kohtaloballadi (ikivanha nuoruuden runoni)

 

 

 

 

 

Kohtaloballadi

 

Olipa kerran sadun lailla
Viini, väkevä ja maineikas.
Ja yksin armasta vailla
eli Malja, kaunis ja sulokas.

Miten löysi tiensä Maljan luo
tuo hurmuri vailla vertaa?
Sitä mitkään juorulehdet nuo
ei kerro ainuttakaan kertaa.

Oliko se käsi Sattuman,
joka sankarimme tulisen
kumosi Maljaan, hurmaavaan,
kuin pilanpäiten, leikiten?

Kului aika rakkauden. Vaan sammui
Viinin lempi, hiljaa hiipuen.
Malja anoi, rukoili ja riutui -
pois lähti Viini - Maljan kaataen!

Mutt` miten kävi - Viini virtaa vaan
kuten sen sadun toisen,
Taikapadan, taikapuuro maahan!
“En pois pääse luotasi, en!”

se huutaa Maljalle, nääntyneelle,
joka ei tiedä taikasanaa.
Ja Viini virtaa, ei jää, ei lähde,
kulkee loputonta tuskan vanaa.

© AilaKaarina

Elän pienten päivien aikaa

 

 

 

 

 

Elän pienten päivien aikaa
lähdettyäsi 

ovat unetkin pieniä ja viluisia
mutta kukkakimpusta kauniimman
loivat valkoiset matarat

myös yksinäisyys on pienempää
kuin ennen sinua

© AilaKaarina

Kun tulen vanhaksi

 

 

 

 

 

Kun tulen vanhaksi
    ethän unohda
kolkutathan oveen
 astut huoneeseen

    sytytät valon

© AilaKaarina

Pieni oodi vaahteralle

 

 

 

 

 

Pieni oodi vaahteralle


Kauan sitten
vuodesta toiseen
se kasvatti
sitkeää vihreyttään

puhkaisi oksansa kukkaan
varjosti viuhkallaan
paahteista ikkunaani

tai heitti minulle pieniä tähtiä

Kauan sitten
sanoin sille jäähyväiset

ja se lävisti latvansa
maailmaani
jossa se lakkaamatta
                                 ravistaa vihreyttään

© AilaKaarina