Joka ilta sinä odotit
yhteistä sukellusta metsän syvyyksiin
kuljit vapaana
menit menojasi
mutta tulit kutsusta jos et heti
niin viimeistään
kun olin jo varma
että vihdoin nappasit jänösi
ja unohdit minut
seisoit hiljaa, usein takanani
kuonosi koiran virneessä
Taas jatkoimme matkaa
eikä teitä ja polkuja rientänyt
vain nainen ja koira
vaan me ja sinussa minun sydämeni
me ja minussa sinun mielesi eläin
Nyt olet mennyt,
enkä koskaan ennen
ole nähnyt sohvaa
näin tyhjää
© AilaKaarina
