Syksyn keskiössä
kun aurinko
vielä lämmittää paljaita sormia
käsi kädessä
lämpöisemmiksi
kun puissa
on yhtä paljon lehtiä kuin maassa
eivätkä kaikki linnut ole lakanneet laulamasta
aamuisin
ja ajattelen meitä
kahta katoavaista
niin kuin kaikki on
vanhasta vaahterasta
lentää
tähti
© AilaKaarina
Saada viimeisiin hetkiinsä asti
nähdä aurinko
sen nousu ja lasku
lintujen sujahtavat lennot
kuulla niiden pitkät laulut
tuulen pöyhiessä pesäpuuta
jota ei kaadettukaan
iloita menneestä
leikeistä jotka saivat nauramaan
onnesta jonka tutuksi tuli
hurmasta joka kantoi kauas
myös surusta ja tuskasta
joihin ei kuollutkaan
muistaa
kaulaan kietoutuneet pienet kädet
joista kasvoi käsien ketju toisiin ihmisiin
tunnistaa kaikki
mitä rakastaa
© AilaKaarina
Emme osanneet
etsiä toisiamme
kosketus
niin hento ettei muistoksi yllä
meissä asui
vuorovetten kaipaus
jatkuvasti eri suuntiin
© AilaKaarina
Vastaamaton rakkaus
on surullista
surullisempaa
jos ei rakasta ketään
© AilaKaarina
Rakkautesi minuun
vastaamaton
oli sinulle
‘hukkaan heitettyä rakkautta’
minä surin
molempia
ja meitä
© AilaKaarina
Näenkö vihdoin katseessasi
hitusen nöyryyttä
hämmennystä
yksinäisyyttä
jonka loit omaksi osaksesi
Katson silmiisi hetken
jotta näkisit
että olen voinut
unohtaa kaiken
tuhannet turhat askeleeni luoksesi
joka ikisen surun askeleen luotasi
olla poissa yhtä varmasti
kuin joskus olin luonasi
Näin me jäimme
kohtaloiksi toisillemme
© AilaKaarina
